Yhteiseksi hyväksi – yhdessä!
- Kokemustemme mukaan keskeisiä arvoja kotikuntalaisillemme ovat mm. tasa-arvo, demokratia, sivistys, julkisten palvelujen kehittäminen ja oikeudenmukaisuus. Ne ovat myös Tuusulan Vasemmiston arvot.
- Kannatamme Tuusulan ja Järvenpään yhdistymistä Tuusulanjärven kaupungiksi vuoden 2019 alusta.
Soten ja maakuntauudistuksen vuoksi kunnan resurssit ja vastuut puolittuvat vuoden 2019 alusta. Kuntavero laskee noin 7 %:in, kiinteistöveron, yhteisövero-osuuden ja maanmyyntitulojen roolin kasvaessa. Muutoksia valtionosuuksiin on vaikeata arvioida.
Edut Tuusulan ja Järvenpään yhdistämisestä ovat moninaiset. Kyseiset kunnat muodostavat erittäin luontevan maantieteellisen kokonaisuuden, jonka puitteissa maankäytön suunnittelu, kaavoitus, on mahdollista toteuttaa nykyistä mielekkäämmin. Palveluverkoston suunnittelussa ja toteuttamisessa päästään nykyistä järkevämpiin ja toimivampiin kokonaisuuksiin.
Tuusulanjärven kaupunki olisi selvästi merkittävämpi toimija Helsingin seudulla, sillä sen asukasmäärä olisi noin 80 000. Myös maakuntahallinnossa sillä olisi enemmän vaikutusvaltaa. Monenlaisia synergiaetuja olisi saatavissa hallinnossa ja palvelutuotannossa.
Myös Kerava olisi luonteva osa kuntaliitosta, mutta Kerava on tehnyt yksiselitteisen päätöksen säilyä itsenäisenä kuntana. Ehkä Kerava valitsee myöhemmin mieluummin yhdistymisen Tuusulanjärven kaupunkiin kuin Vantaaseen.
- Pormestarihallintoa emme ole kannattaneet, mutta valtuuston enemmistö on päätöksen tehnyt. Siksi myös meillä on oma, hyvä pormestariehdokas, Pekka Heikkinen.
Päätös pormestarimallista ja siihen liittyvä hallintosäännön muutos tehtiin äänestyksellä, mikä ennakoi sitä, että vaaleissa saatetaan kampanjoida edelleen siitä, otetaanko pormestarijärjestelmä käyttöön. Uusi valtuusto valitsee pormestarin valtuutettujen keskuudesta
Valtuuston päätöksen jälkeen Tuusulan vasemmisto nimesi oman pormestariehdokkaan, jonka ammattitaitoon ja kokemukseen voidaan luottaa.
Lähdemme siitä, että tuusulalaisten on saatava vaikuttaa vaaleissa myös pormestarin henkilöön ja sen vuoksi haastamme kaikki ehdolla olevat ryhmät julkistamaan omat pormestariehdokkaansa viimeistään siinä vaiheessa kun ehdokaslistat julkistetaan
- Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä on turvattava tuusulalaisten lähipalvelut.
Mikäli vireillä olevaa järjestelmämuutosta koskeva lainsäädäntö tulee voimaan, on uuden valtuuston keskeinen tehtävä huolehtia siitä, että maakunnan tehtäviksi siirtyvien sote- ja muiden palvelujen saatavauus on turvattava kaikille tuusulalaisille. Uutta palvelujärjestelmää suunniteltaessa on hyvä hyödyntää Keski-Uudenmaan kuntien ja Hyvinkään sairaanhoitoalueen tekemää valmistelutyötä, jossa on suunniteltu muodostaa oma sote-palvelujen tuotantoalue Keski-Uudellemaalle.
Tuusulan on yhteistyössä Järvenpään ja kasikuntien kanssa neuvoteltava ja sovittava perusteilla olevan maakuntahallinnon kanssa tätä aluetta mahdollisimman hyvin palveleva tuotantojärjestelmä ja palveluverkko, jossa on huomioitu alueen väestönkasvu ja mm. ikärakenteen muutos.
Tuusulan on rakennettava tulevaan maakuntahallintoon toimiva neuvottelu- ja edunvalvontayhteys, jotta asukkaiden palvelut voidaan siirtymävaiheessa ja jatkossakin turvata.
Maakuntien palvelukseen siirtyvän sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden työehdot ja työolot on sovittava niin, että nykyinen hyvä työilmapiiri ja työssä viihtyminen turvataan. Meillä ei ole varaa päästää varttuneempia työntekijöitä ennenaikaiselle eläkkeelle.
- Vuoden 2019 jälkeisen kunnan perustoimintoja ovat sivistys- ja kasvatusasioista huolen pitäminen. Tuusulan Vasemmistolla on näyttöä tämän sektorin asiaosaamisesta.
Tuusulan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtyessä Uudenmaan maakunnalle sivistys ja kasvatus tulee olemaan kunnan merkittävin tehtävä. Kunta huolehtii varhaiskasvatuksesta, peruskoulusta ja toisen asteen koulutuksesta. Myös mm. kansalaisopisto, kirjasto, museot, nuorisotoimi, kulttuuri ja liikunta kuuluvat tähän sektoriin.
Vasemmistoliitolle ja sen historiallisille edeltäjille sivistys ja kulttuuri ovat olleet erityisen osaamisen ja mielenkiinnon kohteita. Näillä elämän aloilla olemme erityisesti pitäneet yllä tasa-arvon asiaa. Sitä, että ihmisillä on esimerkiksi taloudellisista, sukupuolesta ja asuinpaikkaan liittyvistä tekijöistä riippumaton oikeus ja mahdollisuus kouluttaa itseään ja olla osallisena kulttuurisessa vuorovaikutuksessa. Kuluvalla valtuustokaudella olemme olleet edustettuina kasvatus- ja koulutuslautakunnassa, nuorisolautakunnassa ja kulttuurilautakunnassa. Kaikki näissä toimielimissä olleet edustajat ovat myös ehdokkaina vuoden 2017 kunnallisvaaleissa.
Kannatamme Hyrylään rakennettavaa Moniota, johon monet tämän sektorin toiminnot Etelä-Tuusulassa voidaan keskittää ja tehdä siitä paikallinen sivistyksen keskus. Kannatamme myös Jokelan ja Kellokosken koulujen, päiväkotien, kirjastojen ja liikuntapaikkojen kehittämistä ja ylläpitoa.
- Joukkoliikenteessä kannatamme HSL:ään liittymistä. HSL on pitkällä tähtäimellä kestävä alusta joukkoliikenteen kehittämiseksi myös Tuusulassa vaikka siirtymävaiheessa ilmenisi ongelmia.
Tuusulan joukkoliikenteen järkevän kehittämisen kannalta on mielekästä olla kiinteä osa Helsingin seutua ja siksi lähtökohtaisesti kannatamme HSL:än liittymistä.
Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen, sillä tulevaisuus on liikenteen osalta aika arvaamaton. Kun kuntalaisilta kysytään parannusehdotuksia kunnan palveluihin, he nostavat kerta toisensa jälkeen joukkoliikenteen huonouden ongelmien kärkeen.
Kätevästi Tuusulassa pääsee liikkumaan, jos talouksien kullakin aikuisella jäsenellä on oma auto käytettävissään. Mielestämme tällainen asukkaiden valikoituminen ei ole ympäristön, tiestön tai edes asukkaiden talouksien kannalta järkevää. Suurelta osin tuusulalaiset myös tukeutuvat naapurikuntien juna-asemien pysäköintipaikkoihin ja siten kunta elää naapuriensa kustannuksella.
Tavoitteena tulee olla autokannan vähentäminen ja sen tehokkaampi käyttö ja yksityisautoilun vähentäminen. Joukkoliikenne voi hyvin organisoituna saada runsaasti uusia käyttäjiä nykyisistä autoilijoista. HSL voisi olla hyvä alusta järjestää myös Tuusulan joukkoliikenne ja se voi olla myös hyvä ympäristö kehittää uusia liikkumisen innovaatioita kuten robottiautot, autojen yhteiskäyttö ja matkaketjujen yhdistäminen (MaaS). Erityisesti kannattaa myös kehittää ihmiskunnan historian yhden nerokkaimman keksinnön, polkupyörän, käyttöä päivittäiseen liikkumiseen.
- Kaavoituksessa kannatamme nykyisten kolmen keskustan, Hyrylän, Jokelan ja Kellokosken hallittua tiivistämistä ja Rykmentinpuiston uusrakentamista.
Maankäytössä ja elinkeinojen sekä kaupunkiympäristön kehittämisessä tehdyt ratkaisut ja pitkän aikavälin suunnitelmat tähtäävät Tuusulan väkiluvun ja työpaikkojen määrän jatkuvaan kasvuun. Olemme mukana tässä kehittämistyössä. Tuusulan kannalta keskeinen haaste naapureihin verrattuna on se, että kunnan päätaajama ei ole radan varressa. Asumisen ja sitä tukevien palvelujen keskeinen kehittämiskohde on Hyrylän keskusta ja Rykmentinpuisto sekä Jokelan ja Kellokosken taajamien tiivistäminen.
Pientalotonttitilanne on Jokelassa ja Kellokoskella kohtuullisen hyvä, Etelä-Tuusulassa myytäviä tontteja on ollut niukasti mutta tilanne on tänä vuonna paranemassa. Pientalotonttien kysyntä on viimevuosina hidastunut kaikissa kehyskunnissa kun varsinkin nuorempi väki haluaa asua palvelujen ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien lähellä.
Rykmentinpuiston rakentaminen edellyttää suuria alkuinvestointeja, mutta ne mahdollistavat yhdessä Hyrylän keskustan tiivistämisen kanssa Tuusulan keskeisen taajaman merkittävän kasvun, joka tukee myös toimivan joukkoliikenteen järjestämistä. Hyvin iso osa tuusulalaisista käy töissä pk-seudulla (Helsinki, Vantaa, Espoo) ja työmatkat tehdään pääosin henkilöautoilla. Kun liikennemäärät lisääntyvät ja ainakin Helsinki aktiivisesti rajoittaa henkilöautoliikennettä kaavaratkaisuillaan ja pysäköinnin hintoja korottamalla, on Tuusulan sisäinen liikenne ja syöttöliikenne Keravan asemalle sekä kehäradalle Tuusulan kehittämisen kannalta erittäin tärkeää.
- Kunnan omaa vuokra-asuntokantaa on lisättävä ja hoidettava hyvin. Asuminen on käytännön elämämme keskeinen perusoikeus.
Tuusulassa on vähemmän ara-tuettuja vuokra-asuntoja kuin naapurikunnissa. Kunta on luopunut muutamasta vuokratalosta siinä vaiheessa kun niiden luovutusrajoitukset ovat päättyneet, vaikka parempi vaihtoehto olisi ollut pitää asunnot, peruskorjata ja pitää ne edelleen vuokrakäytössä. Asuntorahastot ja mm. VVO ovat ostaneet asuntoja myös Tuusulasta asuntoja vuokrakäyttöön kuten muuallakin Helsingin seudulla. Niiden vuokrataso on kuitenkin merkittävästi korkeampi kuin ns. vanhan asuntokannan, mikä heikentää pienituloisten asumismahdollisuuksia.
Haluamme, että Tuusulan kunnan omistama vuokrataloyhtiö kiihdyttää tuotantoaan viimevuosien määrästä ja rakentaa uusia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja niin, että kaikilla tuusulalaisilla on mahdollisuus hyvään asumiseen.
- Kotikuntamme luonto; vesistöt, metsät ja peltoaukeamat ovat Tuusulan vahvuus. Ne ovat punavihreän toimintamme erityisessä suojeluksessa.
- Itsenäisyytemme juhlavuotena, Suomen täyttäessä 100 vuotta, on kuntatasollakin yhteinen vastuu ja tehtävä huolehtia heikommassa asemassaolevista. Se olisi oikeata isänmaallista yhteisvastuuta.
OLE ROHKEA JA VAIKUTA ITSE. TULE MUKAAN.
Vasemmistoliitto kuntavaalissa: vasemmisto.fi/kuntavaalit-2017
Yhteys Tuusulan Vasemmistoon
puheenjohtaja Seppo Noro sähköposti: seppo.noro(at)pp.inet.fi
puhelin: 040 707 3406