Eduskuntavaalien tulos oli pettymymys. Vasemmistoliiton pyrkimys estää vaaleissa oikeistolaisen kiristyspolitiikan eteneminen epäonnistui.
Valtakunnallisesti menetimme 1,1 % -yksikköä äänistä ja 5 edustajapaikkaa.

Tuusulan Vasemmisto nosti hieman kannatustaan aluevaaleissa verrattuna kuntavaaleihin.
Molempiin vaaleihin saatiin runsaasti osaavia ja aktiivisia ehdokkaita. Tuusulan Vasemmiston kunnanvaltuutettu Hanna Catani ylsi 221 äänellä aluevaltuuston varasijalle, mitä voidaan pitää tuusulalaisittain erittäin hyvänä saavutuksena.
Myös TuusVasin muut ehdokkaat, kuten Pekka Heikkinen, Antti Honkonen ja Larissa Aksinovits keräsivät hyvän äänisaaliin. Varapaikan lisäksi Tuusulan Vasemmistossa iloitaan siitä, että kannatus saatiin nousuun ja vasemmistolle neljä aluevaltuutettua Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle.
Tuusulan Vasemmisto kiittää kaikkia ehdokkaitaan, tukijoitaan ja tietysti äänestäjiä. Haluamme myös onnitella kaikkia vasemmiston uusia aluevaltuutettuja!