Eduskuntavaalien tulos oli pettymymys. Vasemmistoliiton pyrkimys estää vaaleissa oikeistolaisen kiristyspolitiikan eteneminen epäonnistui.
Valtakunnallisesti menetimme 1,1 % -yksikköä äänistä ja 5 edustajapaikkaa.

Lämmin kiitos teille ystävät, jotka uskoitte vasemmistoliittoon ja annoitte meille äänenne.



Vasemmistoliitolla on tulevalla vaalikaudella 11 kansanedustajaa, 7,1 % kannatuksella.
Tällä kertaa tuloksemme ei riittänyt vaalivoittoon. Työmme reilumman huomisen puolesta kuitenkin jatkuu. Jatketaan yhdessä taistelua sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ilmaston ja eriarvoisuuden vähentämisen eteen.
Tuusulassa
Tuusulassa Vasemmistoliitto sai runsaat 800 ääntä, jossa laskennallisesti n. 200 äänen pudotus. Prosentteina ääniosuutemme oli 3,8 % (-0,8%).
Oma ehdokkaamme Petra sai runsaat 400 ääntä ja pärjäsi mallikkaasti. Enimmät äänet Petra keräsi Tuusulasta, Vantaalta ja Espoosta.
Tuusulan Vasemmisto kiittää äänestäjiään sekä Petraa. (Petran vaalikampanjan kuvia löytyy tämän sivuston arkistosta.)

Aivan huikea kampanja takana ja mahtava tekeminen. Valitettavasti se ei riittänyt, mutta lupaan ja aion jatkaa tällä tiellä mikä aloitettu.
En voi kylliksi kiittää luottamuksesta, jonka olen saanut.
Mahtava tuki ja yhdessä kulkijat. Reilumpaa huomista kaikille, ei harvoille! Tavoite on edelleen mahdollinen, sitä kohti vaikka läpi harmaan kiven. Työ sen eteen jatkuu